Vastuullisuusraportti

Palkitseminen

Kaikkien työntekijöiden työsuhde-etuja ovat puhelinetu, virikesetelit, YTV:n matkaseteli ja lounassetelit ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Vuonna 2013 Hansel alkoi tarjota työntekijöille työsuhde-etuna tilapäistä lastenhoitajaa sairaan lapsen hoitoa varten.

Yhtiön henkilökunta voi hyödyntää laajaa työterveyshuoltopalvelua, joka sisältää yleislääkäritasoisen sairaanhoidon lisäksi myös muun muassa päivystyskäynnit lääkärikeskuksessa ja erikoislääkärikonsultaatiot. Työterveyshuollon toiminta on luonteeltaan ennaltaehkäisevää.

Hanselissa noudatetaan talouspoliittisen ministerivaliokunnan antamia ohjeita yritysjohdon ja avainhenkilöiden palkitsemisesta. Hanselin hallitus asettaa vuosittain tulospalkkiotavoitteet.

Tulospalkkiot ja muut edut

Vuoden 2013 alusta alkaen palkkiojärjestelmää muutettiin vastaamaan talouspoliittisen ministerivaliokunnan 13.8.2012 antamaa kannanottoa, jonka mukaan työntekijän tulospalkkio voi olla korkeintaan 15 prosenttia vuosipalkasta.

Johtoryhmän jäsenelle voidaan maksaa yhtiön ja palkkionsaajan poikkeuksellisen hyvän suorituksen perusteella tulospalkkio, jonka enimmäismäärä on 30 prosenttia vuosipalkasta. Vuoden 2014 tulospalkkioiden perustana ovat yhtiön hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti asiakastyytyväisyys ja henkilökohtainen suoriutuminen.

Vuoden 2014 tilinpäätökseen on tehty 554 915 euron tulospalkkiovaraus ilman sosiaalikuluja. Tulospalkkiot maksetaan huhtikuussa 2015. Määräaikaiset työntekijät eivät kuulu palkitsemisjärjestelmän piiriin. Muilta osin määräaikaisten työntekijöiden edut ovat samat kuin vakituisilla työntekijöillä.

Maksetut tulospalkkiot (ilman sos.kuluja)

2014 2013 2012 2011 2010
tuhatta euroa  492 319 307 266 455

Työsuhdeautoon ovat oikeutettuja vakituisessa työsuhteessa olevat henkilöt, jotka tarvitsevat autoa työtehtävien suorittamiseen. Edunsaajan kokonaispalkasta vähennetään auton verotusarvo. Kahdeksalla Hanselin työntekijällä oli vuoden 2014 lopussa työsuhdeauto käytössään.

Toimitusjohtajalle on vuonna 2007 otettu vakuutusyhtiöstä lisäeläke, jonka vuosittainen maksu on 9 714 euroa (sisältäen henkivakuutuksen). Toimitusjohtajan eläkeikä on 63 vuotta.